LeKi-75 taipui Polvijärvellä
Julkaistu: 02.10.2017 00.00

LeKi-75 taipui Polvijärvellä

LeKi-75 jatkoi otteluitaan III-divisioonan Savo-Karjala -alueen lohkossa lauantaina Polvijärvellä, kun vastassa oli PoU. Tällä kertaa pisteitä ei leppävirtalaisten tilille kertynyt, kun isäntäjoukkue PoU nappasi pisteet numeroin 7-2 (2-0, 4-0, 1-2).

LeKi-75 sortui sarja-avauksen tapaan lauantain väännössä liialliseen jäähyilyyn. Kaikkiaan rangaistuksia kertyi 35 minuuttia ja polvijärveläiset käyttivät ylivoimat armotta hyväkseen, tehden neljä maalia ylivoimalla.

-Paljon hyvää oli meidänkin pelaamisessamme, mutta aivan liikaa jäähyjä. Jouduimme tekemään todella kovan työn kahden maalin eteenkin, ei ihan helpoin peli, päävalmentaja Mika Markkanen muotoili.

Leppävirtalaisten maaleista vastasivat Ville Saarimäki ja Eetu Holopainen. Molemmat maalit syntyivät ottelun kolmannessa erässä ylivoimalla. Lauri Pudas venyi LeKi-75:n maalilla kiekon eteen yhteensä 31 kertaa.

LeKi-75 jatkaa otteluitaan ensi lauantaina 6.10., kun vieraaksi saapuu Lieksan Hurtat.

Seuran uusimmat