LeKi-75 avasi kauden voitokkaasti -PiPS kaatui kotiluolassa!
Julkaistu: 25.09.2017 00.00

LeKi-75 avasi kauden voitokkaasti -PiPS kaatui kotiluolassa!

LeKi-75 avasi uuden sarjakautensa sunnuntai-iltana kotihallissaan, kun Keski-Savon paikallisväännössä vastaan luisteli PiPS Pieksämäeltä. Ottelusta muodostui lopulta tasainen, mutta kotijoukkue LeKi-75 ei antanut PiPS:n yllättää, vaan nappasi täydet kolme pistettä numeroin 6-4 (2-0 , 2-1 , 2-3).

- Voitto on aina voitto ja tärkeät kolme pistettä jäi meille, se on hyvä asia. Meidän pelaaminen ei kuitenkaan missään nimessä ole vielä valmista, päävalmentaja Mika Markkanen muotoili.

Markkasen mukaan joukkue hankki itselleen vaikeuksia kurittomuudella.

- Jäähyilimme aivan liikaa ja päästimme siten kaverin peliin mukaan. Taisteltiin kuitenkin hyvin ja ansaittu voitto meille, tästä on hyvä jatkaa, Markkanen päättää.

LeKi-75 -tehomiehet illan ottelussa:

Pekka Ruotsalainen 1+1
Joel-Sebastian Brask 1+1
Joona Brask 1+1
Aleksi Leskinen 1+0
Jani Hentunen 1+0
Roope Räisänen 1+0
Ville Saarimäki 0+2
Ontrei Malinen 0+1
Eetu Holopainen 0+1
Marko Niloni 0+1
Jyri Nurmi 0+1
Vesa-Pekka Ikonen 36 torjuntaa.

Kiitokset runsaslukuiselle yleisölle! LeKi-75:n sarjakausi jatkuu jo ensi viikonloppuna, kun joukkue matkaa Pohjois-Karjalan Polvijärvelle PoU:n vieraaksi. Seuraavan kotiottelun leppävirtalaismiehistö pelaa puolestaan lauantaina 7.10., kun vieraaksi saapuu Lieksan Hurtat.

Kuva: Meri Hyvärinen

Seuran uusimmat