Kangasniemen Pelitällit
2.10.2017 9:35 Uutiset / E-07

Peliporukka kasassa

Kangasniemellä 1.10 käydyssä pelitälleissä tuomisena oli kaksi karvaan pientä tappiota . Mutta mitä nähtiin ja opittiin reissusta... Leki75 E junnut oli koonneet sekajoukkueen Suonenjoen kanssa. Suonenjokelaisille ison kentän peli oli ensimmäistä laatuaan ja jännitystä oli hieman ilmassa. Pojille oli myös ensimmäistä kertaa lennosta tapahtuvat vaihdot jotka sotkivat hieman ajatusta pelistä. Ja tälle porukalle keskenään pelaaminen oli ensimmäistä laatuaan, toki osa pojista oli tuttuja toisilleen leireiltä käsin.

Ensimmäinen peli oli hyvää ja nopea tempoista . Puolustuspeli oli erittäin hyvää ja monesti saatiin jo torpattua hyökkäys keskikentälle. Muutama nukahdus pääsi kumminkin tapahtumaan ja Diskos vei pelin lukemin 4-1 . Lekin maalin teki Leevi Niuro.

Toiseen peliin lähdettiin muuttamalla 1. ja 2 ketjun kokoonpanoa ja pyrittiin saamaan lisää voimaa hyökkäykseen joka ehkä kärsi hieman edellisen pelin vahvasta puolustuspelistä. Tämä toimi osakseen mutta myös nakerti puolustusta hieman ja Diskos pääsikin parin maalin johtoon .Leki aloittikin raivokkaan takaa-ajon, mutta ehkä sorrutiin muutamaan turhaan jäähyyn ja diskos taisi päästä parikin kertaa pelaamaan 5-3 vastaan."pojat jäähyllä"

Leki sai kavennettua pelin lukemiin 2-3 ja niin monta kertaa käytiin vetämässä luukulla mutta nyt ei vain uponnut...

Ja harmittavasti aika loppui juuri viiimeisen hyökkäyksen aikana .

Mutta mitä käteen jäi? -Meillä oli kasassa sellainen porukka mikä voisi ja pystyy erittäin hyvään peliin ja uskon että muutama peli tällä porukalla tuottaa jo tulosta . Pelinopeus ja luku on hyvää ,pakkipeli oli hyvää pojat pystyy luistimilla tekemään kovasti työtä. Tosin joka osaalueella on tekemistä mutta ne tulee ajan kanssa ja uskoisin tämän porukan tekevän tulosta vielä !

Anssille suuret kiitokset mahtavista torjunnoista !


Vesku


   
Lisää uutisia
E-07
«  Tammikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
 
Kategoriat